3. elokuuta 2010

Matkusta, voi hyvin, elä pidempään

Nyt se on sitten tutkittu ja todistettu!
Australialaistutkijoiden mukaan matkailu edistää terveyttä. Lomamatkat voivat kuulemma auttaa masennuksen hoidossa ja tuoda lisää elinvuosia. Matkustaminen on sidoksissa onnellisuuteen ja vaikuttaa myönteisiin tunteisiin ja antaa iloa tavoitteiden toteutumisesta. Matkan suunnittelu, varaaminen ja muistelu edistävät kaikki ihmisen terveyttä (ESS, 2.8.2010)

Lohdullista -näin mätkyjä odotellessa- on, että jopa matkan suunnittelu ja muistelukin edistävät terveyttä. Josko ei olisikaan pätäkkää lähteä minnekään, voi aina haaveilla tulevasta tai muistella nojatuolissa menneitä matkojaan. Niin, ellei ole dementiaa...

Menneiden reissujen muistelussa on sellainen mielenkiintoinen piirre, että jopa vastoinkäymisten muisteleminen tuo oudolla tavalla hyvän mielen. Se on kaiketi sitä ihmisenä kasvamista kun on selviytynyt jostain ahtaasta paikasta ehjin nahoin.

Ei sillä, etteikö sitä mieluummin muistelisi niitä mukavia asioita :).

Hollolan keskiaikatapahtuma


Yksi kesän 2010 odotetuista tapahtumista kohdallani oli viehättävä Hollolan keskiaikatapahtuma.

Keskiaikatapahtumiahan on tätä nykyä Suomen kesässä aika runsaasti, suurin niistä lienee Turussa. Viime vuonna osallistuimme Suomen toiseksi suurimmille juhlille Hämeenlinnassa. Tänä vuonna oli vuorossa taas paikallisempi tapahtuma Hollolassa.

Keskiaikatapahtumia on järjestetty Hollolassa nyt 8 kertaa. Viehättävä kirkonkylä on oiva puite tapahtumalle. Paahteiselta tapahtumapaikalta voi hipsiä viilentymään Hollolan keskiaikaiseen kivikirkkoon, joka on todella kaunis ja vaikuttava.

Joku voi nyt ajatella, että kun on kerran käynyt ko. tapahtumassa, "se on nähty", mutta ilokseni huomasin tapahtuman kehittyneen toissavuotisesta. Keskiaikaleirejä oli kaksin kappalein, Rohanin tallin turnajaiset olivat kehittyneet vuoden takaisesta (vaikuttavat ne olivat jo tuolloin) ja ns. krääsätorikin piti sisällään mukavia yllätyksiä, kuten käsin tehtyjä kirjoja, soittimia ja koruja sekä kasveilla värjättyjä lankoja. Tori on siis kädentaitojen ystävälle suuren ilon kohde. Taas piti hiplata jousipyssyjäkin. Ehkä jonain päivänä sellaisen vielä hankinkin.

Vesijärven rantaan oli ankkuroitu kauppalaiva Sotka, jonka tyyppisillä aluksilla käytiin kauppareissuilla 1300 -luvulla. Kyllä ihmiset ovat ennenvanhaan vaan olleet hurjia, kun ovat tällaisella laivalla merellä seilanneet.

Hollolan keskiaikatapahtuma oli siis oikein mukava. Oikeastaan se mitä jäin kaipaamaan oli kunnon sapuska. Edellisellä kerralla päivittelin vartaalla paahtumassa ollutta kokonaista sikaa, mutta tänä vuonna ruokapuoli oli jokseenkin vaatimaton. Hämeenlinnasta jäi mieleen mainio kasvisruoka. Sitä toivottavasti saa Hollolasta parin vuoden kuluttua.

Tälle kesälle voi päästä vielä keskiaikaiseen tunnelmaan mm. Hämeenlinnassa, jonka 12. keskiaikamarkkinat järjestetään 20.-22.8. Linnanpuistossa.

3. heinäkuuta 2010

Olinpa kerran Tallinnassa...

Olen piipahtanut Tallinnassa useita kertoja, kuten niin monet meistä suomalaisista. Yleensä käyntini ovat olleet pikaisia pistäytymisiä vanhassa kaupungissa ollessani työmatkalla, päiväristeilyllä tai läpikulkumatkalla. En ole nähnyt noilla matkoillani oikestaan juuri mitään, koska minulla on ollut joka kerta mukamas kiire. Olen ehtinyt suurinpiirtein kävellä vanhaan kaupunkiin, etsiä lounaspaikan - yleensä raatihuoneen torin kulmilta - syödä ja jatkaa matkaa.

Tänä kesänä vierailin ensimmäistä kertaa Tallinnassa niin, että yövyin siellä. Tälläkin kertaa vietin aikaani pääosin vanhassa kaupungissa, mutta nyt olin oikeasti läsnä. Nautin kiireettömyydestä. Ihailin arkkitehtuurin yksityiskohtia, kuvittelin mennyttä aikaa, istuin kahviloissa ja seurasin ihmisvirran kulkua.

Muutama kohdalleni osunut nappijuttu:

1. JUUSTORAVINTOLA ST. MICHAEL - juustonystävän must -ravintola
Keskiaikaisen kaupunginmuurin seinustalla, vanhassa nunnaluostarissa sijaitseva ravintola, jossa munkinkaapuiset tarjoilijat viekottelevat ruokalajeilla, joissa jokaisessa on käytetty erilaisia juustoja. Makunautinnon kruunasi Pedro Ximénez -sherry.

2. TALLINNAN KUKKAISFESTIVAALI 21.5.-28.8. Ihastuttavia istutuksia ja paljon oheisohjelmaa jykevässä Tornien aukion puistossa. Teemoina ovat "mummon kukkapenkki" ja "puutarha kuin paratiisi". Viehättää varmasti kaikkia viherpeukaloita ja esteetikoita.

3. TURKKILAINEN KYLPY JA AROMAATTINEN KOKOVARTALOHIERONTA. Kun pitkän työrupeaman päätteeksi ensin saa höyrystää ja hikoilla työaatoksensa pois ja sitten hieronnassa vielä sulatetaan talven mittaan kertynyt lihasstressi, alkavat lomallaolon hyöty ja mielihyvä moninkertaistua eksponentiaalisesti. Em. vaikutusta tehostaa ulkomaille siirryttäessä tapahtuva maisemanvaihdos.

Try Again...

Olipa kerran blogi, johon ei tuntunut syntyvän tekstiä. Meni talvi, meni kevät. Tuli kesä. Ja silloin pistettiin etusivu uusiks ja aloitettiin alusta uudestaan.